tiistaina, heinäkuuta 17

Harhailen ja ostan tuhat tyhjää arpaa



Ilosaarirokissa vietetiin kaks päivää, lauantai ja sunnuntai. Olin siis siellä vapaaehtosena työskentelemässä infossa Eemelin ja Hennin kanssa. Vähän jännitti koko prosessi ja aluks ärsytti kun ne ihmiset jotka oli aiemmin ollu siellä töissä, ei neuvonut meitä mitenkään että miten pitää vastata tiettyihin kysymyksiin ja sitten sai asiakkailta kuulla vittuilua kun vastas kysymykseen että ei tiedä. No, illan mittaan siinä sitten oppi. Lauantaina mulla oli työaika 15.30 - 21.30 ja sinä aikana oli kyllä ihan mukavasti ihmisiä infossa käymässä ja humalaisiakin riitti :D Infolle ilmestyi jopa euron juusto! Töiden jälkeen mentiin hetkeks kattomaan Elokuuta ja sitten tulikin jo kiire ylex-teltalle kattomaan The xx:ää. Meillä oli myös oikeus käydä katsomassa keikkoja töiden aikana, max 30min per kerta. Käytiin kattomassa Apocalypticaa ja oli ihanaa kun ne soitti I don't care :3 Meille annettiin myös ruokakupongit jolla saatiin siis ilmainen lämmin ruoka. Puoli kahentoista aikaan yöllä lähettiin kotiin nukkumaan ja sunnuntai aamuna pitikin herätä jo seittemältä ja olla Joensuussa mielellään jo yhdeksältä, kun työt alko 9.30.
Aamusta oli tietenkin hirveen hiljasta ja eipä siinä paljoa ollut ihmisiä, mutta tapasin yhden mun nettikaverin ja lauantaina olin jo moikannu toista nettikaveria :3 Lauantaina harjottelin lippujen myyntiä ja sunnuntaina meidät laitettiinkin Hennin kanssa kahestaan myymään lippuja jonnekin kaukaisempaan kopperoon. Aina kun yritettiin myydä lippu asiakkaalle, niin tuli joku tekninen ongelma ja jouduttiin neuvomaan asiakkaat pääportille :s No, onneks sitten vihdoin ja viimein kaikki koneet alko toimimaan ja bisnes sujumaan ;) Sunnuntaina puolet työajasta meni istuskeluun ja juttelemiseen ja n. kahen maissa mentiin kattomaan Pariisin kevättä ja käytiin taukotuvasta hakemassa halpaa ruokaa, joka oli siis tarkotettu henkilökunnalle. Oltiin just lähössä takaisin kun ne alko soittamaan yllä olevaa kappaletta, joten pakkohan meidän oli se kuunnella :D Infopisteellä oli ruuhkaa joten istuttiin hennin kanssa ulos syömään ja kuultiin kesäyötä samalla. Töiden jälkeen käytiin n. kuuden, seittemän maissa syömässä ja pyörittiin aika paljon ympäri ilosaarta ja ennen syömistä tavattiin mun nettikaveri, jota olin jo aiemmin uskaltanu moikata, mutten uskaltanu jutella. Sillä kertaa se sitten onnistu ja en ujostellu ollenkaan :D ! Käytiin myös rentolavan rannalla tanssimassa semmosessa isossa porukassa! Oli ihan hirveen kivaa! Ilta meni rennosti kuvia otellessa ja ilosaaressa pyörrellessä. Chisun päätöskeikka oli loistava ja siitä jäi hyvä fiilis, harmitti kyllä kun piti kotiin lähteä :(
Jalat on kyllä saanu kyytiä viikonlopun aikana :D

Nyt on vähän laimea fiilis kun joutu kotiin >: Ei oo oikein mitään tekemistä ja huono sääkin on. Tässä kuussa pitäs vielä tavata kavereita, käydä ehkä joensuussa ja helsinkiin ollaan menossa 30. pv, todennäkösesti :3 Tulis nyt se aurinko esiin ku eilisen ja tän päivän on ollu tommonen typerä sää, ukkonenki jyrisee.

Ilosaarirock kuvina postaus tulee vähän myöhemmin, kuhan saan eemeliltä kuvat :3 pitäkää kiva päivä jne jne

sunnuntaina, heinäkuuta 1

Ja ulkona kesäyö.

On taas aika paljon aikaa siitä kun viimeks kirjotin tänne, mutta mun kesä on mennyt aika mukavissa merkeissä. Kesätyöt oli heti alkukesästä ja töiden jälkeen oli n. viikko semmosta lomailua eli istuin koneella ja olin vaan :D En oo oikeastaan ollu ulkona paljoa, eli en oo ottanu aurinkoa tms. En kyllä haluiskaan ruskettua kun tykkään olla vähän kalpeempi :) Sitten tiistaina (26.6) matkustin ihan yksin toiselle puolelle suomea, karstulaan kaverin luokse ja tulin kotiin perjantaina. Oon tosi ylpeä siitä, että uskalsin matkustaa yksin sinne koska hermoilin ihan älyttömästi sitä ja tapasin myös mun eetun siellä ekaa kertaa ja kaikki meni kivasti ja pääsin vihdoin ja viimein söpöilemään jonkun kanssa :3 ♥
Perjantaina matkustamisen jälkeen pääsin noin seittemän aikoihin illalla kaverin bileisiin. Bileiden syy oli ajokortti ja täysikäsyys :D Oli oikein mukavaa ja sai uusia tuttavuuksiakin. ''Mä lisään sut facebook kaveriks!!'' En voi väittää olleeni selvinpäin siellä vaikka niin uhkasinkin.. Siitä oon kans ylpeä etten edes maistanut tupakkaa vaikka olin humalassa :3

Nyt suunnitelmissa on seuraavana ilosaarirokki ja kavereiden tapaamista joensuussa. Pitäis kai sitä sinne Helsinkiinkin matkustaa. Palkka tais tulla tänään (?) , en oo yhtään varma. Ois kiva kyllä päästä kavereiden kanssa shoppailemaan! Hirveä tekemisen puute.

No eipä muuta. Ilmotelkaa jos joku on enää kiinnostunu mun blogin lukemisesta, koska en muuten jaksa ylläpitää tätä.

tiistaina, toukokuuta 15

You think you own whatever land you land on.

Yritän jostain repiä itelleni inspiraatiota tähän blogin ylläpitämiseen. Oon jotenkin tällä hetkellä tosi ilonen, kun mua on kehuttu aika ihanasti tänään mm. Emilia kehu mun lauluääntä ja ulkonäköä :3 Siitä tuli tosi mukava mieli. Tänään koulun jälkeen me jäätiin Sonjan ja Emilian kanssa muokkaamaan ja selventämään meidän taustalaulajien osaa siinä kevätjuhlan laulussa. Päätettiin mm. sitä, että missä kohassa meidän pitää ''ulista'' mukana ja missä lauletaan :D Nyt pitäis opetella laulamaan ja ulisemaan oikeissa kohissa ja parantaa tätä musikaalista ominaisuutta itessäni, jota ei melkein edes ole :--D Mutta niin. Mitäs kaikkea? Oon ilonen siitä, että oon jaksanu panostaa maantietoon ja matikkaan enemmän, en silti aio nostaa tavotteitani liian korkeelle ja sitte masentua turhaan. Kesällä meen kesätöihin hautausmaalle istuttelemaan kukkia ja työskentelen ma-to 7-14 ja jos oikein muistan niin torstaina 7-13 ja sitten on se perjantai vapaa (: Jos suunnitelmat toteutuu, niin sillon lähetään toiselle puolelle suomea ;3 ja Ilosaarirokkikin on jossain vaiheessa, sinne meen töihin. Weekend festivaaliin pitäs lauran kanssa tilata ehkä liput tässä jossain vaiheessa. Nyt pari kuvaa ja sitten voisin alottaa yhen kivan jutun tänne jos jaksan :3












































Rakastan mun jokeritakkia ♥ vaikka pojat haukkukin sen lyttyyn yks päivä.
ps. toi korvakoruhomma (unohin nimen) on sannalta :3

+ tahon hirveesti uusia vaatteita!

Kesällä aion opetella kävelemään korkokengillä täydellisesti, säässä ku säässä, maastossa ku maastossa :3 Tahtoisin myös opetella pianonsoittoa ja alottaa italian opiskelun syksyllä. Kattoo nyt mikä onnistuu, mikä ei.







































































Mun vaatehuone, joka tosiaan on vähän keskeneräinen ja sotkunen :----)

tiistaina, huhtikuuta 24

and when you're close, i feel like coming undone

Näiden blogitekstien kirjottaminen tuottaa mulle aina hirveesti vaivaa. Ei mulla oikeen oo innostusta tähän, kuten sen jo varmaan huomaa joten oon miettinyt blogin lopettamista.

Mitäköhän mulle kuuluu, no ei oikeen mitään. Käytiin linnanmäellä lauantaina ja nyt sain kesätöitä seurakuntatalolta ja meen haastatteluun torstaina. En jaksa tunkea nyt paljoa kuvia, mutta no laitan vaan pari ja niin.













maanantaina, huhtikuuta 2

herkkä kaasujalka

Mun viikonloppu ja alkava viikko on sisältänyt koeviikkoa, uutta autoa, uusia kenkiä ja Shane Dawsonia.














































Ja sitten naamaraiskausta







































Sain siis eilen oman auton joka näkyy yläpuolella olevissa kuvissa ja oon ihan rakastunu siihen :D oon nyt opetellu ajamaan sillä ja kyllähän se harjottelua vaatii, mutta onneks isi opettaa, vaikka sillä aina meinaakin vähän mennä hermot. Eilen peruutin penkkaan ja ajoin toisen kerran penkkaan. Sitten illalla ajettiin taas ja ajoin taas penkkaan. Enkä myöskään saanut sitä autoa käyntiin, kun se sammu kun en painanut tarpeeks kovaa kaasua :D No pikkuvikoja. Tänään oon lähtenyt ihan liian äkäsesti sillä autolla käyntiin ja jäin jo jumiinkin yhessä kohassa ja isin piti ajaa se auto pois siitä. Ei se kyllä saanut sitä ilman että heitettiin sepeliä renkaan alle. Kyllä se tästä pikkuhiljaa lähtee se ajaminen luonnistumaan :D Ne jotka ei tiedä; oon kyllä ajanut autolla ennenkin, mutta en semmosella missä ei ole automaattivaihteistoa. Eli tämä vaatii vähän harjottelua.

Ajattelin tänne kertoa aina miten ajaminen sujuu ja ite seurata samalla, että miten nopeasti se ajaminen alkaa sitten onnistumaan ja kaikki peruuttamiset + liikkeelle lähdöt ilman että auto sammuu.

Aletaan heti tuunaa tota mun autoa ja oon nyt ihan innoissani tosta!

Eipä mulla muuta, hihi :3 Pitäkää kiva viikko vaikka onkin vasta ankea maanantai >:

ps. tää on ihana

lauantaina, maaliskuuta 24

Rahansäästöä

Kuten otsikosta voi päätellä, mun pitää nyt alkaa säästämään rahaa kesää ja toukokuuta varten. Toukokuussa saatan mennä lauralle karstulaan ja samalla kattomaan eetua ähtäriin. Kesäkuussa mun ois tarkotus nähä eetua aika paljonkin, ennenkun se lähtee inttiin heinäkuussa. Kesäkuussa ois myös tarkotus mennä Helsinkiin viivin luo ja samalla kattomaan roosaa. Ehkä päälle viikoksi. Heinäkuulle ois nyt hyvällä lykyllä varattuna kesätyöt, joista kertyy se säälittävät 200e, koska meen kunnan kautta. Mutta, onhan sekin edes jotain. Saan kuitenkin kuukausrahaa 50-60e.

Säästän siis rahaa:
- Autoa varten
- Elokuussa tapahtuvaa weekendfestivaalia varten (jos nyt lauran kanssa saadaan ne liput sinne hommattua)
- Toukokuista karstulaan reissaamista varten
- Ja tietenkin kesäkuun reissaamiset helsinkiin ja takasin ja ehkä toiselle puolelle suomea, eli ähtäriin. Taino melkein toiselle puolelle.

Eli se tarkottaa siis täydellistä herkkulakkoa ja shoppailulakkoa ainakin kesään asti :--) Wish me luck!